lauantai 29. tammikuuta 2011

Reenaus

Jääkiipeilyreeniä sisäseinällä!


Suomessa on onneksi pitkä talvi. Pohjoisessa valitettavasti myös pimeä aika on pitkä ja toisinaan liian kylmä. Tässä esittelen teille kuitenkin yhden tavan reenata omalla kotiseinällä jääsessioita varten. Oulussa yksi kiipeilijä tilasi sisäharjoitteluun puiset hakut: http://schmoolz.com/ Tuolla sivustolla hakut ovat melko kalliita, mutta esittelen niistä nyt oululaisen version.
Siitä sitten innostuneena kaikki puutyötaitoiset ovat muokkaileet omanlaisiaan harjoitushakkuja. Oulun kiipeilyscenessä on siis selkeä muoti-ilmiö :)

Harjoitushakkuja on ilmestynyt siis kuin sieniä sateella. Niillä kiivettäessä pidetään kiinni ainoastaan hakuista ja kiivetään seinästä riippuen joko ylöspäin tai sitten sivulle päin. Voipa niille tehdä omia reittejäkin, jos haastetta haluaa. 

Puisiin hakkuihin on nauhalenkistä tai kumista tai muovista tehty lenkki jolla hookkaillaan otteille. Omani ovat vähän liukkaat joten huukkailu on erityisen herkkää. Toisaalta se on hyvä, koska useinhan jäälläkin on vähän herkkää. Nuo minun on tehty ihan vain laudan pätkästä. 

Tavallisen kiipeilyreenin päälle vielä kestävyyttä nuo käsissä niin johan on mehut pois illalla. Negalla erityisen rankkaa ja myös suorasta seinästä tulee vähän hänkkiä kun on nuo kädessä niinkuin Jennin mallisuorituksesta alla näkyy.


  
 Vaikka tietty on oikeille hakuille erilaisia mixta ja jääotteita olemassa, niin näillä voi käyttää kaikkia otteita niitä kuitenkaan vaurioittamatta. Myös patjat saavat olla rauhassa kun ei ole teräviä osia :)  Asento etenkin selälle ja käsille on melko samanlainen kuin pystyä jäätä kiivetessä. Vaikkakin lyönti osuus on tietty pois näillä hakuilla. On mukava päästä jollakin tapaa harjottelemaan jäätä varten. Muuten kun ei ainakaan itselläni tule jäätä ajateltua reeni mielessä. Lisäksi pitää alkaa käyttämään vaikka sisäpelikenkiä, jotta jalkatyö ei olisi niin tehokasta vaan käsille tulisi enemmän painoa ja työtä.
Myöhemmin on luvassa Jennin Tee se Itse-ohje hakuille.


keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ice Ice Hellut!!

HakkuHelenoiden Rovaniemivahvistus pääsi vihdoinkin aloittamaan jääkautensa Norjassa vuoden vaihteessa. Aikasemmat reissut olivat osoittautuneet pitkälti kalliohakkuiluksi ja lumikauhomiseksi. Pieni polttelu itse jääkiipeilyyn oli jo hyvää vauhtia kytenyt sisälläni. Allekirjoittanut Helena digauttelee toki mixtahommistakin, mutta liidaamisen pelko on osoittautunut ylitsepääsemättömäksi, ja tästä syystä olen ehkä vähän tympiintynyt touhuun. Yläköydessä roikkuminen puuduttaa paitsi persettä, myös mieltä.

Tänä talvena Norjan jäätilanne on ollut aika heikko. Kahtena edellisenä vuotena putouksia on näkynyt lähestulkoon joka mutkan jälkeen. Vähäisen jään on nähtävästi kompensoinut lumi, jota alkaa olemaan jo liikaa.. Huonosta jäätilanteesta huolimatta sain vaihtaa hakkujen kiviterät vihdoinkin jääteriin! Sai iskeä, lukottaa, väistellä jäätä ja kirota.

Ensimmäisenä kiipeilypäivänä tartuin heti tilaisuuteen ja liidasin linjan, jolla itse asiassa olin koko jäälläliidaamiseni aikoinaan aloittanut muutama vuosi sitten. Suhteellisen helppo linja ja paljon hyllyjä, joilla pystyi rauhassa ruuvaamaan ruuveja. Olen parin vuoden aikana oppinut, että "terveen" kiipeilijän pää ei haukkaa liian suurta palaa kerralla. Itse opin sen kantapään kautta - kirjaimellisesti. Pitää olla sata prosenttinen luotto itseensä. Ja pitää alottaa helposta.

Joka tapauksessa tämän kauden ensimmäinen liidi luonnollisestikin vähän jännitti. Varsinkin nyppylöitten ylitykset (isotmiehet taitaa kutsua näitä bulgeiksi eli se pystyn jälkeen kaartuva osa hyllylle) ovat mulla semmoisia, missä hengitys alkaa vinkumaan. Mun oloa joskus helpottaa sanoa varmistajalle, jos jännittää. Silloin tiedän, että siellä ollaan tarkkoina ja ehkä vähän tsempataankin. Reitin topattuani istuin puun vieressä vinkeä hymy kasvoilla ja pieni ilo sydämessä siitä, että vihdoinkin saa kiivetä jäätä.



Toisen päivän liidi. Alkoi jo hämärtää. Kuva: Saku Korosuo (c)

Seuraavana päivänä kiipesin toisen linjan, joka näytti helpommalta, mutta jännitti enemmän. Siinä taisi olla muutama bulgen ylitys enemmän kun edellispäivän reitillä. Lisäjännitystä toi jo hämärtyvä päivä ja lopussa lumikourumixtaloppu.

Loppupäivät kuluivatkin sitten varmistus-, kakkostelu- ja yläköysimeinigeissä. Se nyt ei sinänsä enää haitannut, koska keli muuttui vähän huonommaksi. Kiristynyt pakkanen muutti jään lohkeilevaksi ja mun nakit eivät meinanneet lämmetä millään. Kenties kerran paleltuneet sormet jäävät sitten riesaksi koko loppuelämäksi, jos ei mitään voitokasta patenttia sormien lämpiminä pitämiseen keksitä. Kylmien jalkojen ongelma on ratkaistu superloistavilla kaksikerroskengillä. Enää ei palele varpaat, mutta jäisillä ja tunnottomilla sormilla esimerkiksi ruuvailu jäähän on mulla äärimmäisen kömpelöä.



Kuva: Saku Korosuo (c)

Kuva: Saku Korosuo (c)

Toisenlaista kiipeilyä: lumikenkäoffroad.
Kuva: Saku Korosuo (c)

Norjan reissun jälkeen, ennen arkeen palaamista, kerettiin käymään vielä Korouomassa. Siellä on yksi projekti, josta lisää vähän myöhemmin...
-Mira



keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Tähän on nyt tultu ja tästä on suunta ylöspäin

Jo viime talvena eräällä jääkiipeilyreissulla, johon mukaan oli valikoitunut vain naisia, syntyi ajatus naisten jääkiipeilyn edistämisestä. Putouksilla Korouomassa näkee vain harvoin naisia, ja sitäkin enemmän miehiä. Joskus on kiva harrastaa vain naisporukalla, jättää kaikki uho ja miehiset jutut pois ja vain kiivetä ja tsemppailla naisten kesken.

Mielenkiintoista on miettiä myös syitä, miksi niin harva nainen uskaltautuu mukaan, ja vielä harvempi tulee mukaan vielä uudestaankin?? Ovatko naiset niin kylmän arkoja, tuskin. Ovatko naiset niin mukavuudenhaluisia, tuskinpa niinkään. Naisilla on mielestäni kaikki edellytykset oppia hyväksi jääkiipeilijäksi. Mutta siihen tarvitaan paljon vertaistukea ja tsemppiä :)

Tänä talvena on jo ollut paljon puhetta HakkuHelenoista, ja nyt se on avattu, meille oma blogi! Tänne kaikki aktiiviset naiset jotka myös kiipeilevät jäällä, ovat tervetulleita kirjottelemaan. Aiheiden ei tarvitse olla niin tarkasti rajattuja, eikä ryppyotsaisia, vaan tarkoitus on yhdistää meitä harvinaisia lajin edustajia :)