maanantai 4. elokuuta 2014

Helsetur – Matka Thanatoksen pauloista harmoniaan




Paksukalloisena junttina olen systemaattisesti vastustanut konseptiliikuntaa ja pitänyt terveyslomia Yogi teepusseista elämänviisautensa ammentavien, turhamaisten ja elämäänsä kyllästyneiden tylsimysten hommana. Ajatus ohjatussa jumpassa hikoilusta jonkun mikrofoniin tahtia huutavan trikoomimmin komennossa on ollut aina painajaismainen. Jumppakouluni aerobickurssillakin olin askelissa neljä tahtia jäljessä tai muuten vain sekaisin. Jouduin ottamaan tukitunteja selviytyäkseni näyttökokeesta, jonka armosta pääsin läpi, vaikka askel ei preppauksesta huolimatta biittiin osunutkaan. Ennakkoluuloja ovat niin ikään paisuttaneet piinaavat ponnahdusikkunat, joiden kirkuva viesti kehottaa naisia hemmottelemaan itseään työntymällä omena suussaan höyryävään mineraalipitoiseen altaaseen kiehumaan kuin kannibaalien keittoastiaan konsanaan. Ihan vakavasti otettavat mediatkin julkaisevat ”tutkimustuloksia”, joiden mukaan salaatin syönti lisää terveitä elinvuosia, jopa vähentää kuoleman riskiä. On vain vaikuttanut siltä, että taas joku nutrijumala paasaa tärykalvot tohjoksi kuinka raakoja turnipsin naatteja syömällä elää ikuisesti. 

Mutta niin, aina voi muuttua vähemmän epäluuloiseksi – aina voi kultivoitua ravintorikkaaseen suuntaan ja hakea tasapainoisempaa elämänasennetta Norjan Wellnesslomilta. Jokaisella meillä Thanatoksen* riivaamilla luulisi olevan riittävästi syitä panostaa terveydelliseen elämäntapaan kun ynnätään riskialttiin elämämme potentiaalia päättyä äkisti ja harmittavan aikaisin. James Hetfieldkin on oivaltanut elämänvalintojemme merkityksen Franticissa ”my lifestyle determines my deathstyle”. Me otimme terveysasiat tosissamme tasapainottaaksemme kuoleman- ja elämänvietin välistä epäsuhtaa hieman kestävämpään suuntaan ja testasimme erilaisia hemmotteluhoitoja, joita jokaisen itsestään huolta pitävän naisen tulisi kesälomillaan ottaa.


Pohjois-Norja ei mainosta itseään Pärnun kaltaisena terveyslomakohteena, enkä ole ajatellut kiipeilyllisesti orientoituneiden kesälomiemme terveysvaikutuksia. En, vaikka riittävän monta mutakylpyä on Kallen leirissä otettu. Terveydellisen teemamatkamme ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Baugen. Olimme kuulleet, että siellä järjestetään Body Pump tunteja raikkaan ysäri euroteknon tahtiin. Halutessaan sai valita Kombattunnin, joka sisälsi vähän rokimpaa tykitystä. Jumpan nimi on Rena ragna rok, eikä sille ollut tällä lomalla vielä mitään asiaa. Jo alkulämmittely majalle noustessa meni v-askelta kivikossa steppaillen. Muistuivat mieleen Jumppa-akatemian steppilaudat, joille piti osua tietyllä musiikin iskulla. Vaikka rytmitajua ei suuresti vaadittu, Grötfjordin louhikkoisella steptunnilla oli kaikkiaan hooceempi meininki kuin akatemia-aikoina osasin edes kuvitella.

Baugenin pumppitunnit ovat siitä vähän kieroutuneita, että niillä alkeis-ja jatkokurssi sisältyy usein samaan liikuntatuokioon. Session alussa harjoitellaan lukuisia ilmeisiä heikkouksia seuraten irtofleikkien väistelyä kunnes varsinainen kokovartaloprässi alkaa. Valitsimme alkuun Jane Fonda -henkisen Tjempediedret jumpan. Aika jatkuvaluontoisen dihistelyn nostaessa hikipisarat otsalle, kaipailin neonväristä hikipantaa. Valkoiset säärystimet saisi Jane pitää itsellään. Wellnessin ideaan kuuluu, että ohjelmassa on myös mielen rentoutumisharjoituksia. Siinä reilusti run outia keränneenä, kyynärvarret ja koko kroppa väsymyksestä vapisten, voi korvien välissään hakeutua Yogi-teepusseista tuttuihin mielentiloihin: ” Running out on a thin fingercrack is just a glimpse of our eternal harmony” tai: ”finding a piece of mind balances our body in perfection”. Periaatteessa konsepti toimi hyvin, joskin pienenä riitasointuna mielen ja kehon balanssiharjoituksessa oli epäsuhta Pandoran jumpseen ja teepussitilojen välillä.
Tsemppidihistelemässä Jane Fondan tahtiin. Foto: Boel
 
Baugenilla syntyneet vartalopumpit oli saatava jotenkin aukeamaan ennen seuraavaa hemmottelua. Topokirjassa ei kerrota Stibergin mahdollisuuksista wellnessmatkaajalle, mutta se vihjaa kuitenkin halkeamakäsittelyn nimeltä Helkroppsmassage löytyvän sieltä. Harmittavasti limaisen jäkälän peittämä lappu oli isketty luukulle ja jäimme paitsi kokovartalohierontaa. Onneksi kekseliäs ystäväni neuvoi, että vartalon voi runnoa muihinkin räppänöihin, ja niissä saa samalla nuorentavan kuorinnan. Hyvin Stiberg meitä kuorikin. Pääsin eroon lopuista kovettumista sormien päissä aina orvaskettä myöten ja saimme yllemme muodikkaat leopardikuvioiset nahkahousut. Tarkemmin katsottuna ihoa kirjoivat mustan ja lilan väriset läiskät nilkoista nivusiin. Oltiinkin Boelin kanssa vain wannabe muodikkaita. Vaiko sittenkin Trendsettereitä? (Tuskinpa vain, luulinhan aina viime kevääseen asti, että termillä tarkoitetaan muodikasta koirarotua.)

Täältä niitä leopardikuoseja saa. Foto: Fredrik

...mankkapussikin sävysävyyn. Foto: Fredrik



Helseturin kenties tärkein on ravinto. Nautimme sopivassa suhteessa mineraaleja ulkoisesti kalliosta. Boel oli jostain lukenut, että istuminen vuonon rantakalliolla takapuoli paljaana auttaa elintärkeitä mineraaleja imeytymään ihohuokosten kautta sisäeritysjärjestelmään ja siten ylläpitämään mm. haiman ja maksan optimaalista palautejärjestelmää. Terveyssyistä Helseturimme kossut juotiin sitten housut kintuissa turkoosiin mereen tuijotellen. 


White trash på Helsetur



Terveysvaikutteiset mineraalit Baugenilta suoraan sisäeritykseen
. Foto: Boel

Mineraaleja lukuun ottamatta, osan ravinnosta täytyy kiertää vatsan kautta. Nutritietoisina meillle oli selvää omega 3 rasvahappojen terveellisyys. Narvikin Rema tusenin roskapönttöjen uumenista sukellettu kylmäsavulohi piti huolen, ettei jääty vajaiksi aivotoimintaa edistävistä rasvoista. Reman roskiksesta löytyi myös norjalaista terveysruokaa, Frokost Salat -nimistä valmistetta vähän vihreää lautaselle tuomaan. Tässä ainesosat: Mager ostemasse, rapsolje, vann, eggeplomme, erilaisia bentsoaatteja ja sorbaatteja, salt, sitten varsinaiset salaattiainekset: lökpulver, gresslök, selleriekstrakt, krydder.



Ainakaan en kärsinyt omega kolme -vajareista. Foto: Boel

Eikä Boelkaan

Norjalaisilla on näköjään vähän sarkastinen ote näihin terveysasioihin. Lapplunk -body massage hoidossa turvavaijerin ja karbiinihakojen kanssa ei tarvitse sählätä turhaan. Yhtä rataa kohden saa pari kolme koukkua, ja osa niistä on talon omia puhki ruostuneita tappeja. Hyvällä huumorilla kaikesta kuitenkin selviää. Vielä jaksaa! Vielä jaksaa!

Trendiä setittämässä sarkastisille terveysstandardeille hymähdellen. Foto: Fredrik
Lapplunk hälsar Finlandssvenska Rapellklubben. Fredrik navigerar uppe på Lappvikstinden.

Boel från Finlandssvenska Rapellklubben hälsar Lapplunk

Palautumisen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta harva malttaa jäädä leiriin palautumaan kun kaikkien universumin lakien vastaisesti Pohjois-Norjassa on kiipeilyloman aikaan täysi auringonpaiste. Me kokeilimme palautumiseen kylmäkuuma -hoitoa. Kylmäosuuden olin nauttinut jo talvella Sarekissa, nyt oli kuuman vuoro. Ja hyvin Sarekissa umpijäähän karahtanut järjestelmä sulikin suljetussa teltassa, auringon helottaessa koko voimallaan.

Kylmähoitoa Ellin sormille

Kyllä on virkistynyt olo Helseturin jälkeen! Jane Fondan tsemppihuudahdukset korvissa soiden palaan taas Rollon arkeen - niin kuin terveyslomilta kuuluukin - uutena ihmisenä, elämän- ja kuolemanvietin välisen tasapainon löytäneenä. 





* Freud on määritellyt Thanatoksen eli kuolemanvietin, pyrkimyksesksi kohti tuhoa ja lopullista liikkumattomuutta. Esim. ääriliikkeiden harrastama totaalinen tuhoaminen on sen ilmentymä. Kerrotaan myös, että vaarallisiin extreme-lajeihin sisältyy tiedostamattomia, usein itsetuhoisia motiiveja. Kreikkalaisessa mytologiassa Thanatos on kuoleman henkilöitymä, pimeyden poika. Baugenilla Pohjois-Norjassa Thanatos on uljas halkeamalinja. Sen kiipeämisen uskotaan johtavan elävämpään elämään ja toimivan pystyynkuolemisen vastalääkkeenä.

Pystyssä elävät