Susi lampaan vaatteissa

Se houkuttelee luokseen jo kaukaa. Se kuiskailee lähemmäs tutustumaan. Se vaatii sinua vähän yrittämään, ja kun yrität, ihastut. Se on juuri sitä, mistä olet aina pitänyt: herkkää, kaunista, baletinomaista tasapainoittelua ja hiiviskelyä.. Tuo soljuvan kaunis, teräväpiirteisen selkeä, kaunis ja samalla niin petollisen hapottava, Markkinavoimat, M6!

Aavistuksen jäätyneeseen nurkkaan on jo muodostunut hakuille pienet, olemattomat reijät. Lyödä ei saa. Hakut asetetaan varovasti koloihin, hengitetään, nostetaan jalkaa ja taas hengitetään. Herkän hiippailun jälkeen kypärä kolahtaa kattoon. On aika pysähtyä, mutta vain hetkeksi. Sydämen tykytys resonoi kallion huurteisessa kivipinnassa.

Jalka ojentuu pitkälle oikealle. On aika aloittaa baletti. Kivinen seinä kasvojen edessä tanssii mukana. Nautiskellen, mutta erittäin varovasti, kauniisti. Hakku ojentuu. Vasen jalka. Blié. Suorista nilkka. Ojenna käsi. Painonvaihto. Hypähdys. Hengitys. Painon vaihto. Seuraavaksi kaunis ja hallittu kahden raajan x-asento-avaus, joka saattaa näyttää ulkopuolisista holtittomalta ja harkitsemattomalta ladonovelta, mutta kuuluu oikeasti liikesarjaan. Jalanheitto takaisin seinään. Tehosteina kipinöintiä. Hengitys. Etsi ote. ETSI OTE! Viimeisenä pitkä ojennus. Ja lepo. Ja hapoilla.

Jäisen puikon alaosa on irti kalliosta ja sitä halatessa voi hetken hengähtää. Petollinen jää huomaamattomalla negatiivisella profiilillaan vetään salakavalasti onnettoman hakkuilijan helposti hapoille. Hakut lojuu ties missä onkaloissa ja reikäinen hanska jäätyy kiinni kylmään puikkoon. Itku meinaa tulla, kun nenästäkin valuu kylmä räkä ja hiukset kutittaa silmiä.

On aika siirtyä kiveltä jäälle. Ei lyöntejä. On herkkää. Hapottaa. Mitä mä täällä teen? Hapottaa. Pääsenkö pois? Hapottaa. Alakerrasta kuuluu jotain ääntä. Henkilökohtainenvakiovarmistaja kai huutelee jotain turhanpäiväisiä neuvoja, joista ei kuitenkaan ole lohtua. Kiipeäisi itse (lue: tässä tapauksessa kiipesikin). Hapottaa. Jostain ihme varastosta latautuu teravatin (teravatti?!???) verran adrenaliininomaista voimapelkopaniikkia, joka saa sykkeen hakkaamaan kattoon. Jäinen puikko kumahtelee. Ei saanut lyödä, mutta ihan sama. Isku. Toinen. Pysyy. Jaksaa. Muista hengittää. Enää kaksi metriä. Eiku viisi. Tää ei lopu ikinä. Miksi laitoin lämpötyynyt taskuun, kun on niin kuuma muutenkin - paitsi sormissa. Kroppa kiehuu ja päässä jyskyttää, mutta sormet eivät sano mitään. Pakko vain luottaa näkemääni, että käsi puristaa hakusta. Kyllä se käsi pitää kiinni, kun on melkein aina ennenkin pitänyt...

Viimeisellä viidellä metrillä jää on loivaa ja lähes jaloilla seisomista. On silti oltava erityisen tarkka, sillä pienikin lipsahdus ja tipahtaminen köyteen on sen sortin megamunaus tässä vaiheessa, ettei sitä voi itselleen antaa anteeksi. Leikki ei ole vielä loppu, vaikka ankkuri on lähes silmien edessä. Rauhassa. Ärsyttävät hurraahuudot kiukuttavat. Kaksi metriä vielä. Vakava, kuoleman jäädyttämä ilme muuttuu veikeäksi virneeksi. Metri. Viimeinen isku jäiseen turpeeseen. Puu. Ankkuri. Jeee!

Onnistuneen päivän päätteeksi on hyvä syödä hyvin ja nauttia vähän viiniä:)

- Mira