Naisten jääkiipeilysessarit Pirunkalliolla

 Tammikuinen ilta on jo aikoja sitten muuttunut pimeäksi, kun saavun Vantaan joen varteen Helsingissä.
On perjantai ja olo sen mukainen. Työviikko on vienyt viimeisenkin elinvoiman ja päällimmäinen tunne
on ärtymys. Vaihdan kovapohjaiset kengät jalkaan autolla ja sormia alkaa palella. Olen siis elossa,
tunnen kylmyyttä. Tungen viimeisetkin härpäkkeet reppuun ja lukitsen auton. Nostan katseeni ja
pimeässä loistaa edessäni Pirunkallion jäämassiivi.

kuvassa Sini, kuvaaja Miia

Miia odottelee minua jo putouksen alla. Hän on sytytellyt valot, jotta talven pimeys pysyisi loitommalla.
Vieressä liplattaa avantouimareiden avanto, ylhäällä kallion päällä pienet purot, jotka kastelevat
putousta. Ennen kuin lähden kiikuttamaan köyttä kallion päälle, tilitän työstressistä kiipeilykollegalle.
Miia kuuntelee ymmärtäväisenä, mukava kun on. Olo kevenee sen verran, että jaksan kävellä kallion
päälle. Yläköysitouhuja.

Lyönti askelaskel. Lyönti askelaskel. Jokaisella napautuksella helpottaa. Jokainen potku tuo lisää
energiaa. Hakunterän alle voi kuvitella kaikki työviikon ikävät asiat. Riittävän monta kertaa kun on
kuvitellut, ei enää tarvitse. Paha henki poistuu. Tuolla on valmis placement, tuossa toinen. Jalka tuohon.
Tuohon pieni potku. Kannat alhaalla.

Ehdimme kiipeämään useamman vedon. Juuri sopivasti Teija saapuu paikalle ja voimme aloittaa
sen, miksi Pirunkalliolle oikeastaan tänään kokoonnuimme. Olemme tulleet ideoimaan Naisten
Jääsessareita Adventure Partnersin tyttöjengillä. Putouksella on talvenmittaan näkynyt ilahduttavan
paljon naisia. Olemme sitä mieltä, että suuntausta täytyy suosia ja niinpä päädymme järjestämään
maaliskuun ensimmäisenä lauantaina 5.3. naisten jääkiipeilytapahtuman. Kohderyhmäksi valikoituvat
kiipeilevät kanssasiskot, jotka tuntevat kiipeilyä ainakin varmistustaidon verran sekä jo jäätä nakuttaneet
kauniimman sukupuolen edustajat. Päivä päätetään aloittaa kiipeilykokeiluilla ja iltapäivän puolella
siirrytään jääklinikoihin, joilla hiotaan tekniikkaa ja taitoja. Pääsymaksusta päätämme, että se on
omantunnon mukaan ja kolehti kerätään Mano a Manolle (http://www.manoamano.info/fi/). Adventure
Partnersin kamat ovat päivän ajan myös käytettävissä, pientä korvausta vastaan nekin.

Pirunkallion jääputouksen myötä jääkiipeilystä on tullut oikea vaihtoehto talvikauden sisätreenaukselle.
Putous ei välttämättä ole maailman jyrkin, pisin ja puikkoisin, mutta tärkeämpää on se, että se ON. Se
on siinä arki-iltaisin , kun töiden jälkeen ei ennätä matkustamaan kovin kauas. Se on siinä, kun joku
ensimmäistä kertaa haluaa kokeilla jääkiipeilyä. Se on siinä myös silloin, kun treenailee jääruuvien
ruuvaamista ensimmäistä liidiä varten.

Toivotamme siis kaikki jääkiipeilyhenkiset kiipeilysiskot tervetulleeksi viettämään päivän yhdessä
Pirunkalliolla! Kallio katsoo etelään ja auringon paistaessa hyvältä mieleltä ja lämpimältä tunnelmalta
ei voi välttyä. Paistoi aurinko tai ei, lämpöä haetaan myös toppahousujoogan muodossa ja lämpimällä
mehulla. Tarkoitus on saattaa jääkiipeilyhenkiset naiset yhteen, jotta lajin aloittamisen kynnys pienenisi
ja kiipeilykavereita löytyisi myös naisista. Osittain tämä on jo toteutunut, sillä HakkuHelenat ja OKS-91 pohjoisesta osallistuvat myös tapahtuman järjestyspuolelle oman klinikkansa kanssa. Tapahtuman jälkeen toivomme näkevämme yhä enemmän naisia Pirunkalliolla kuin myös muilla kallioilla.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta: http://www.facebook.com/event.php?eid=159497887433146

Tervetuloa!

Toivottaa AP:n herttaisten puolesta

Sini

Ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Tämä innokas Hakkuhelena Oulusta päätti olla kätevä käsistään ja valmistaa sisähakut tee-se-itse-menetelmällä. Ohjetta en näillä taidoilla ala suinkaan kirjoittamaan, mutta kerron tässä oman kokemukseni hakkujen tekemisestä.

Kaikki alkoi päivänä jona mukaansa tempaava elektroninen musiikki soi korvissani ja aloin virittellää ideaa itse tehdyistä sisähakuista. Puutyökurssillanihan saan sellaiset valmiiksi kädenkäänteessä; vähän vain vaneria liiterin kätköistä ja saha soimaan! Noh, jotenkin ajatus tuntui helpommalta kuin mitä todellisuus oli. Ajattelin kuvata koko tekoprosessin kameran filmille helpottaakseni muiden näppäräsormisten naisten (ja mahdollisesti myös miesten) hakkujen tekoa, mutta kaikki ei mennyt ihan niin kuin ajattelin.

Alku oli hyvä; mieleinen hakku vaan malliksi ja kaavaa piirtämään. Sisähakkuja rakentaessa on hyvä ottaa huomioon, että varren jatkoksi tulee terän sijasta lenkki.  Näin ollen hyvien vinkkien ja pohdiskelujen jälkeen päätin lyhentää alkuperäistä hakun vartta aika radikaalisti eli noin 10-15cm, säilyttäen hakun muodon. Malli onnistuikin mielestäni hyvin, mutta siihen se hyvä flow sitten päättyikin.

Kaava ja materiaaleja

Intoa puuskuen painelin puutyökurssille, hienon suunnitelmani kanssa, kamera kainalossa ja selvitin ideani. No ideassahan ei tietenkään ollut mitään vikaa (ei missään tapauksessa!), mutta toteutusaikeeni hieman ontuivat. ”Ai-jaa tämäkö ei sitten ollutkaan hyvä vahva vaneri? - Niin juu kyllähän se on parempi hakea sitä toista, että tulee varmasti hyvä... - Juu en halua että hakkuni katkeaa!” (aivan kuin oikeasti saisin vanerin katkeamaan vääntämällä, luulen että ennemmin pettää lenkki). Kilttinä tyttönä marssin ulos puutyökurssilta saamatta mitään aikaiseksi ja seuraavalla viikolla hankin sitten sitä ”parempaa” vaneria.

Mutta olihan parempi vaneri sitten hyvää, oikeasti parempaa ja paksumpaakin. Seuraavalla viikolla menin puutöihin sitten uuden hienon vanerini kera. Palo toteuttaa hakut oli niin kova, että enhän minä siinä tohinassa mitään kameraa muistanut ottaa mukaani. Saha hurahti käyntiin ja aloin valmistaa täydellisiä hakkujani.

Sahasin hakut vannesahalla ja tein tiukimmat mutkat poralla. No sahaaminen sujui, mutta sitten iski se vaikea vaihe: poraaminen. Ja koska en huomannut porata vastaan, poraaminen aiheutti vanerin halkeilua, joka meinasi puolestaan halkaista herkät mutkat ihan väärästä kohtaa. Kääks! Onneksi sain hionnalla pelastettua tämän erheen ja lopputuloksessa sitä ei edes huomaa. Sitten vain pitikin vain kovasti hioa, hioa ja vieläkin hioa sekä porata lenkin kiinnitysreiät valmiiksi. Kiinnitin lenkin kiristysmutterilla ja voilá - omiin kouriini kovin sopivat hakut ovat valmiit! Ja koska minussa asuu pieni taiteilija, niin täytyyhän niitä vielä vähän koristella. Se on tosin vielä tulevaisuuden projektina.

Täytyy sanoa, että hakkujen tekemisessä vierähti tunti jos toinenkin ja opittavaa oli paljon. Tulivathan ne toki halvemmiksi ja omannäköisiksi, mutta ymmärrän kyllä nyt mistä ostohakkujen hinta koostuu. Hakut ehtivät olla jo testikäytössäkin ja kyllä niistä ihan kelpo pelit tuli. Alla ei-ihan-täydelliset-mutta-kyllä-ne-välttää -hakkuni ilman koristuksia.

Huom! Vain sisäkäyttöön!