Susi lampaan vaatteissa

Se houkuttelee luokseen jo kaukaa. Se kuiskailee lähemmäs tutustumaan. Se vaatii sinua vähän yrittämään, ja kun yrität, ihastut. Se on juuri sitä, mistä olet aina pitänyt: herkkää, kaunista, baletinomaista tasapainoittelua ja hiiviskelyä.. Tuo soljuvan kaunis, teräväpiirteisen selkeä, kaunis ja samalla niin petollisen hapottava, Markkinavoimat, M6!

Aavistuksen jäätyneeseen nurkkaan on jo muodostunut hakuille pienet, olemattomat reijät. Lyödä ei saa. Hakut asetetaan varovasti koloihin, hengitetään, nostetaan jalkaa ja taas hengitetään. Herkän hiippailun jälkeen kypärä kolahtaa kattoon. On aika pysähtyä, mutta vain hetkeksi. Sydämen tykytys resonoi kallion huurteisessa kivipinnassa.

Jalka ojentuu pitkälle oikealle. On aika aloittaa baletti. Kivinen seinä kasvojen edessä tanssii mukana. Nautiskellen, mutta erittäin varovasti, kauniisti. Hakku ojentuu. Vasen jalka. Blié. Suorista nilkka. Ojenna käsi. Painonvaihto. Hypähdys. Hengitys. Painon vaihto. Seuraavaksi kaunis ja hallittu kahden raajan x-asento-avaus, joka saattaa näyttää ulkopuolisista holtittomalta ja harkitsemattomalta ladonovelta, mutta kuuluu oikeasti liikesarjaan. Jalanheitto takaisin seinään. Tehosteina kipinöintiä. Hengitys. Etsi ote. ETSI OTE! Viimeisenä pitkä ojennus. Ja lepo. Ja hapoilla.

Jäisen puikon alaosa on irti kalliosta ja sitä halatessa voi hetken hengähtää. Petollinen jää huomaamattomalla negatiivisella profiilillaan vetään salakavalasti onnettoman hakkuilijan helposti hapoille. Hakut lojuu ties missä onkaloissa ja reikäinen hanska jäätyy kiinni kylmään puikkoon. Itku meinaa tulla, kun nenästäkin valuu kylmä räkä ja hiukset kutittaa silmiä.

On aika siirtyä kiveltä jäälle. Ei lyöntejä. On herkkää. Hapottaa. Mitä mä täällä teen? Hapottaa. Pääsenkö pois? Hapottaa. Alakerrasta kuuluu jotain ääntä. Henkilökohtainenvakiovarmistaja kai huutelee jotain turhanpäiväisiä neuvoja, joista ei kuitenkaan ole lohtua. Kiipeäisi itse (lue: tässä tapauksessa kiipesikin). Hapottaa. Jostain ihme varastosta latautuu teravatin (teravatti?!???) verran adrenaliininomaista voimapelkopaniikkia, joka saa sykkeen hakkaamaan kattoon. Jäinen puikko kumahtelee. Ei saanut lyödä, mutta ihan sama. Isku. Toinen. Pysyy. Jaksaa. Muista hengittää. Enää kaksi metriä. Eiku viisi. Tää ei lopu ikinä. Miksi laitoin lämpötyynyt taskuun, kun on niin kuuma muutenkin - paitsi sormissa. Kroppa kiehuu ja päässä jyskyttää, mutta sormet eivät sano mitään. Pakko vain luottaa näkemääni, että käsi puristaa hakusta. Kyllä se käsi pitää kiinni, kun on melkein aina ennenkin pitänyt...

Viimeisellä viidellä metrillä jää on loivaa ja lähes jaloilla seisomista. On silti oltava erityisen tarkka, sillä pienikin lipsahdus ja tipahtaminen köyteen on sen sortin megamunaus tässä vaiheessa, ettei sitä voi itselleen antaa anteeksi. Leikki ei ole vielä loppu, vaikka ankkuri on lähes silmien edessä. Rauhassa. Ärsyttävät hurraahuudot kiukuttavat. Kaksi metriä vielä. Vakava, kuoleman jäädyttämä ilme muuttuu veikeäksi virneeksi. Metri. Viimeinen isku jäiseen turpeeseen. Puu. Ankkuri. Jeee!

Onnistuneen päivän päätteeksi on hyvä syödä hyvin ja nauttia vähän viiniä:)

- Mira

Hyvä naiset!!

Mitä tulee, kun on aikaa yksi päivä, jäädytetty Pirunkallio, paljon ulkona viihtyviä naisia, aurinko ja Nepalin lapset mielessä??

Tällä kertaa onnistunut tapahtuma, jossa kaikilla on hymy naamalla :)

Näin kävi Helsingissä Naisten jääkiipeilysessareissa. Uskon että hyväntekeväisyyskohteen lisäksi tapahtuma teki todella hyvää Suomen naisille jääkiipeilyn saralla.

Tapahtumassa oli niin hyvä tekemisen meininki, että vielä tätä junassa kirjottaessakin hymy nousee kasvoille. Lisäksi aurinko paistoi ja oli lähes hellettä. Tämä oli ehkäpä ensimmäinen kerta jäällä, kun edes varpaat eivät palelleet, päinvastoin. Eli kaikin puolin puitteet olivat hyvät naisille. Lisäksi ohjelma oli hyvin rakennettu ja suunniteltu.

Toppahousujooga aloitti päivän ja se olikin oikein oiva herättäjä aamulla. Aurinkotervehdykset olivat oikeutettuja, paistoihan aurinko koko päivän pilvettömältä taivaalta. Aamupäivä oli tarkoitettu ensimmäisiä kertoja jäällä kiipeileville naisille. Keskipäivällä tervehdimme aurinkoa uudestaan ja joogasimme toppahoususillamme. Iltapäivästä putouksella oli neljä klinikkaa eli toimintaköysistöä.

Yksi klinikoista oli hookaten ja hiipien, eli kiipeillä sai vain valmiita muotoja käyttäen, lyöminen ja potkiminen oli kiellettyä. Tämä on erityisen hyvä tapa naisille säästää voimia ja kiivetä omalla tyylillään. Itse ainakin tykkään älyttömästi jos voi vain hookkailla. Lisäksi mielestäni hankalinta ja inhottavinta on aina jumiutuneen hakun irrottaminen, kun on lyönyt vähän liian kovaa ja tuntuu että koko terä on uponnut jäähän. Hookkailemalla ei tätä ongelmaa tule. Onkin siis hyvä että naiset suosivat ja nostavat hookkailun mainetta!

Toisella klinikalla piti päästä putous ylös mahdollisimman vähillä lyönneillä. Pitkät liikkeet ja jalan nostot olivat kovassa huudossa tällä klinikalla. Vähäisemmät lyöntimäärät auttavat jaksamaan pitkillä ja jyrkillä putoksilla. Tätä on hyvä harjoitella kaverin kanssa, kumpi pääsee vähemillä lyönneillä ylös asti??

”New school” klinikassa keskityttiin tekniikan hiomiseen. Käden oikea lyöntiasento, optimaaliset pienet ja useat jalannostot olivat tällä klinikalla hionnassa. Käytössä olivat modernit käppyrät hakut. Tällä tavalla kiivetessä (yksi lyönti, kaksi jalan nostoa) huomasin että oma kiipeämiseni on aivan erilaista tähän verrattuna. Itse olen tottunut tekemään korkeita jalannostoja, jolloin yhden lyönnin ja kahden jalannoston jälkeen olin jo aivan sumpussa ja hankalassa asennossa. Omassa kiipeämisessäni on enemmänkin yksi hakku, yksi potku, toinen hakku ja toinen potku- tahti, jonka olen jostakin oppinut. Tämä oma tyylini on enemmän tikapuu tyyli ja varmaan parempi jyrkemmällä putouksella, kun taas useammat jalannostot sopivat varmasti hyvin vähän loivemmalle, sekä hyllylle nousuun. 

 

Neljäntenä klinikkana oli ”Old school”, jota itse siis Oulusta tulin ohjaamaan. Mukanani toin Campin hyper colour-hakut ja myöskin campin vanhat raudat. Hakut painavat kuin synti, ja tietenkin ilman hakun päässä olevaa ”käsitukea”. Mukana oli myös randonne hakkuja, jotka kuvastivat vanhoja suoria hakkuja. Kiipeily näillä hakuilla oli yllättävän helppoa, johtuen tosin auringosta ja plus asteista, jää oli niin pehmettä että sitä olisi kiivennyt vaikka minkälaisilla vasaroilla. Vanhojen hakkujen paino ja muoto jäi kyllä mieleen. Selvästi suunnittelussa on ollut hyvä tarkoitus, mutta hakut ovat aivan toiseen muotoon käppyrät kuin nykyiset hakut. Tästä ollen jopa tässä pehmeässä jäässä kopsuivat sormet herkästi jäähän. Vaikkakin selvästi hakuissa on ollut ajatusta. Kyllä taas osaa arvostaa omia kevyitä varusteita.

Tapahtuma oli ainoastaan naisille, miehet pääsivät osallistumaan lainaamalla varusteitaan naisilleen. Taustavoimissa oli kuitenkin miehiä saatu avustamaan kuvauksessa ja kokkauksessa. Eli suuri kiitos heille kuuluu siitä.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin tapahtuman suunnitelleille ja järjestäneille Apiksen herttasille :) He näkivät suuren työn ja vaivan järjestäessään tämän mahtavan tapahtuman! Kaikki oli järjestetty aivan loistavasti ja heiltä ei hyytynyt hymy hetkeksikään!! Oli suuri kunnia tulla auttamaan ohjelmassa, me kaikki Suomen Hakku Helenat odotamme samanlaisia tapahtumia lisääkin!!