maanantai 28. helmikuuta 2011

Naisten jääkiipeilysessarit Pirunkalliolla

 Tammikuinen ilta on jo aikoja sitten muuttunut pimeäksi, kun saavun Vantaan joen varteen Helsingissä.
On perjantai ja olo sen mukainen. Työviikko on vienyt viimeisenkin elinvoiman ja päällimmäinen tunne
on ärtymys. Vaihdan kovapohjaiset kengät jalkaan autolla ja sormia alkaa palella. Olen siis elossa,
tunnen kylmyyttä. Tungen viimeisetkin härpäkkeet reppuun ja lukitsen auton. Nostan katseeni ja
pimeässä loistaa edessäni Pirunkallion jäämassiivi.

kuvassa Sini, kuvaaja Miia
Miia odottelee minua jo putouksen alla. Hän on sytytellyt valot, jotta talven pimeys pysyisi loitommalla.
Vieressä liplattaa avantouimareiden avanto, ylhäällä kallion päällä pienet purot, jotka kastelevat
putousta. Ennen kuin lähden kiikuttamaan köyttä kallion päälle, tilitän työstressistä kiipeilykollegalle.
Miia kuuntelee ymmärtäväisenä, mukava kun on. Olo kevenee sen verran, että jaksan kävellä kallion
päälle. Yläköysitouhuja.

Lyönti askelaskel. Lyönti askelaskel. Jokaisella napautuksella helpottaa. Jokainen potku tuo lisää
energiaa. Hakunterän alle voi kuvitella kaikki työviikon ikävät asiat. Riittävän monta kertaa kun on
kuvitellut, ei enää tarvitse. Paha henki poistuu. Tuolla on valmis placement, tuossa toinen. Jalka tuohon.
Tuohon pieni potku. Kannat alhaalla.

Ehdimme kiipeämään useamman vedon. Juuri sopivasti Teija saapuu paikalle ja voimme aloittaa
sen, miksi Pirunkalliolle oikeastaan tänään kokoonnuimme. Olemme tulleet ideoimaan Naisten
Jääsessareita Adventure Partnersin tyttöjengillä. Putouksella on talvenmittaan näkynyt ilahduttavan
paljon naisia. Olemme sitä mieltä, että suuntausta täytyy suosia ja niinpä päädymme järjestämään
maaliskuun ensimmäisenä lauantaina 5.3. naisten jääkiipeilytapahtuman. Kohderyhmäksi valikoituvat
kiipeilevät kanssasiskot, jotka tuntevat kiipeilyä ainakin varmistustaidon verran sekä jo jäätä nakuttaneet
kauniimman sukupuolen edustajat. Päivä päätetään aloittaa kiipeilykokeiluilla ja iltapäivän puolella
siirrytään jääklinikoihin, joilla hiotaan tekniikkaa ja taitoja. Pääsymaksusta päätämme, että se on
omantunnon mukaan ja kolehti kerätään Mano a Manolle (http://www.manoamano.info/fi/). Adventure
Partnersin kamat ovat päivän ajan myös käytettävissä, pientä korvausta vastaan nekin.

Pirunkallion jääputouksen myötä jääkiipeilystä on tullut oikea vaihtoehto talvikauden sisätreenaukselle.
Putous ei välttämättä ole maailman jyrkin, pisin ja puikkoisin, mutta tärkeämpää on se, että se ON. Se
on siinä arki-iltaisin , kun töiden jälkeen ei ennätä matkustamaan kovin kauas. Se on siinä, kun joku
ensimmäistä kertaa haluaa kokeilla jääkiipeilyä. Se on siinä myös silloin, kun treenailee jääruuvien
ruuvaamista ensimmäistä liidiä varten.

Toivotamme siis kaikki jääkiipeilyhenkiset kiipeilysiskot tervetulleeksi viettämään päivän yhdessä
Pirunkalliolla! Kallio katsoo etelään ja auringon paistaessa hyvältä mieleltä ja lämpimältä tunnelmalta
ei voi välttyä. Paistoi aurinko tai ei, lämpöä haetaan myös toppahousujoogan muodossa ja lämpimällä
mehulla. Tarkoitus on saattaa jääkiipeilyhenkiset naiset yhteen, jotta lajin aloittamisen kynnys pienenisi
ja kiipeilykavereita löytyisi myös naisista. Osittain tämä on jo toteutunut, sillä HakkuHelenat ja OKS-91 pohjoisesta osallistuvat myös tapahtuman järjestyspuolelle oman klinikkansa kanssa. Tapahtuman jälkeen toivomme näkevämme yhä enemmän naisia Pirunkalliolla kuin myös muilla kallioilla.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta: http://www.facebook.com/event.php?eid=159497887433146

Tervetuloa!

Toivottaa AP:n herttaisten puolesta
Sini



3 kommenttia:

  1. oi hitsi miten puoleensa vetävän kuuloiset sessiot on tulossa. Oi jospa saisin olla siellä mukana. Järjestetäänhän sessarit ensi vuonnakin, järjestetäänhän?

    Toivon hupia & lystiä kanssasiskoille Pirunkalliolla!

    VastaaPoista
  2. Moi, harmi kun et pääse mukaan tällä kertaa. Ilman muuta Naisten Jääsessareista halutaan jatkumoa tuleville vuosille, jos vain yhteistyö Helsingin kaunpungin kanssa jatkuu ja Pirunkalliolla jääkiipeillään myös tulevina talvina : )

    VastaaPoista
  3. Ulpu: ensi vuonna ko olet mukana, niin saadaan vähän sellaista high end -jengiä mukaan kanssa.

    VastaaPoista