perjantai 14. joulukuuta 2012

Linnanjuhlissa en ainakaan halunnut olla


Arvon Hakkuhelunat ja tämän supersuositun blogin fanit,

kuvattiin Itsenäisyyspäivän jääkiikkureissu Lyngenissä, ja tämmöinen vähän kapinen video siitä mun kivihiilikäyttöisellä koneella syntyi. Ehkä räkäisyydestä huolimatta välittyvät kaamoskiipeilyn tunnelmat.

Täältä sitä Oscarehdokasmateriaalia löytyy: http://www.youtube.com/watch?v=H3alTDTX000&feature=youtu.be

Ja pari stilliä ihan vaan, ettei näytä niin tympeältä tämä julkaisu

Matin aura hohtaa Jyykeän seinillä - vapiskaa Aasat!


Perus pikamättöä avec Juha




Kiitos Juha, Antti ja Matti reissusta...erityisen onnellinen olin kuitenkin vasta sitten kun välimatkaa oli tarpeeksi teidän ihan karmeisiin juttuihinne, muhah. 

6 kommenttia:

  1. Ahhahaa! Mahtavuutta! MUTTA, yhtä en Ulla tajua. "Välimatka poikien karmeisiin juttuihin.." mutta silti en voinut olla pysäyttämättä videota kohtaa 2:33..

    VastaaPoista
  2. Niin Mira, kohta 2:33 on täysin irrallinen tästä karmeat jutut -kontekstista. Viattomasti vaan jumppailen gumminauhalla siinä. Tuossa vaiheessa kaikki vaatteet oli vielä päällä...No oot varmaan oikeessa, ehkä pojatkin oli yhtä helpottuneita kun pääsvät matkan päähän mun esityksistä:)

    VastaaPoista
  3. Olikos tuo videolla ensimmäisenä kiivetty putous tuo still-kuvan vasemmanreunimmainen? Viime talvena tuli tuo bongattua ja se suorastaan kutsui kiipeämään. Ei vain oikein osannut tieltä käsin sanoa, minkälainen putous on kyseessä (greidi?). Melkein puolet rännistä kun on kallioiden takana piilossa, eikä käyty ottamassa selvää lähempääkään, kun oli jo reissuohjelma buukattu täyteen.

    VastaaPoista
  4. Tuomas: ON justiinsa se! Meihin iski ihan sama uteliaisuus, ja tosiaan koloa piti lähestyä 100 m:n päähän, että vihdoin otti tolkun, onko lärsäke kiivettävissä vai ei. Ja suureksi iloksemme se oli! Että ei oltu puskajumpattu turhaan:)

    Lähestyminen on helpommin tehtävissä, kun ajaa läheisten maatalojen pellon ääreen, loikkii eläinaitojen yli ja aloittaa puskarallin vasta sitten. Me tehtiin vähän vaikeempi variaatio.

    Ensimmäinen kp (60 m) on aluks pikamättöä, joskin muuttuu sitten vähän pystymmäks ja herkäks kristallijääks. Ruuveilla pärjäs hyvin. Kiipeily on hauskaa ja sisältää mm. kalliomanttelointia. Monipuolista kiikkua, ja greidiä on vähän vaikea arvioida. Se myös muuttunee kauden etenemisen myötä...

    Toinen kp (55 m) on täysverinen jääpitsi ja ehkä nelosen rekisterissä.

    Kolmas kp (55 m) jokseenkin samaa kamaa, paitsi pykälän helpompi. Kolmannen pitsin jää oli tosin aika jännitteistä, mikä lisäs seikkailukerrointa jonkin verran.

    Nelosta, toppipitsiä ei kiivetty, mutta se on n. kolmosen loikottelua 30 m.

    Alas pääsee reittiä pitkin.

    Hieno reitti ja voin suositella sitä! Pitsit on pitkiä ja ständipaikat loogisia, joskin eka ständi täytyy rakentaa reilusti sivuun aiotusta kakkospitsin nousulinjasta. Keväämmällä reittiä ei ehkä kantsi kiivetä, sillä auringon osuessa rännin yläpuolisille roikkuville jääpuikoille ja lumille, siitä voi muodostua aikamoinen kuolemanloukku. Mutta kantsii arvioida tää itse vielä kun on pelipaikoilla.

    Toiv. tästä oli avuksi ja inspiraatioksi!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia infosta. Täytyypä käydä nakuttelemassa tuo ylös seuraavalla Pohjois-Norjan reissulla. Hienoa, että saa putoustiedustelutkin delegoitua vähän kuin itsestään muille, niin säästyy arvokasta aikaa ja voi keskittyä rauhassa siihen olennaiseen eli kiipeilyyn. :D

    VastaaPoista
  6. Jättebra skit: spännande ställer och imponerande kunstlig sammanställning! Meillä oli vähän lyhyempi päivä Tamokissa, niin nähtiin teidän lyhtyjen keikkuvan ilm. alastulon tahdissa. Tuollapa olis mukava itekin käydä! -Mikko

    VastaaPoista